22. elokuuta 2014

puppy love

d5
ylimäär2
d10
d9
d6
d11
ylimäär1

meidän perheen uusin jäsen, kassu ♥

sanna +martta mukana

19. elokuuta 2014

Kruunuvuoren Hylätyt Huvilat

5
1
4
10
3
9
8
11
15p
20
21
22
23
26
24
28
30p
31
Lähdettiin yhtenä päivänä Janeten kanssa spontaanisti autolla kohti Kruunuvuorta ja sen metsissä uinuvaa hylättyjen huviloiden kylää. Mua on aina suuresti kiehtonut oman onnensa nojaan jätetyt paikat, rapistuneet, graffitien alla lepäävät rakennukset ja niiden ympärille kasvanut villi luonto. En ymmärrä miten niin kauniista paikasta on kukaan koskaan voinut lähteä ja jättää kauniin mystiset kesäkotinsa kuolemaan. Ennen kylään astumista ohittimme täysin aloilleen pysähtyneen, peilityynen järven, jossa vain lumpeenlehdet näyttivät elävän. 

Osa huviloista oli täysin romahtanut, mutta monen sisään pääsi vielä kurkistamaan. Sydän pamppaillen astelimme kaikessa hiljaisuudessa puulattioita pitkin, sormiemme alla vanhat tapetit rapisten. Oli kuin aika olisi pysähtynyt metsässä, missä kymmenet huvilat hengittivät viimeisiä vetojaan. 

Suosittelen lämpimästi kaikille tutkimusmatkaa, mutta ennen pimeän tuloa. Paikalla tuntuu ymmärtävän vanhojen tuulien havinaa.

martta

Niin minä rakastan, niin minä kaipaan

Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Nyt kerron teille miks oon ollut niin hiljaa, ihan liian hiljaa.

Nyt jo yli vuoden ajan tänne on ollut vaikea palata. Joka kerta, kun avaan tän sivun, josta on tullut minulle niin rakas ja joka sinun ajatuksestasi syntyi, kaikki tulee takaisin. Sata viirusilmäistä hymyä, Tampere, viisi kissaa, koira ja kalat, kaikki kerrat, kun sanoit jotain niin viisasta etten voinut ymmärtää, lumihiutaleet, joita rakastit. Se puhelinsoitto ja matka alas mäkeä.

En oikein tiedä mitä kuvia voin laittaa ja mitä sanoja käyttää, kun kerron sinusta. Miten voin mitenkään pukea sanoiksi sinut, miten voin kertoa siitä pakahtavasta kylkiluideni alla. Kaikki tuntuu vieläkin jollain tapaa vääristyneeltä ja väärältä.

Kaikki muu kuin sinä tuntuu turhalta ja tarpeettomalta.

Ehkä täällä pitäisi kuitenkin puhua jostain muusta, vaikka se tuntuukin vaikealta. Tarttua kauniiseen kenkään, hulmuavaan helmaan tai hymyn reunaan, kertoa niistä pienistä onnista elämässä. Kuivasta asfaltista, joka vielä muistaa kesän kuuman, ja lokin huudosta, joka muistuttaa toisesta maailmasta toiseen aikaan. Ehkä pitäisi kirjain kirjaimelta koittaa siirtyä eteenpäin, ei unohtaa, mutta koittaa jatkaa muuttuneessa maailmassa.

En halua unohtaa, en päästää irti, mutta ehkä nyt on aika mennä eteenpäin.

Julia

2. kesäkuuta 2014

India

IMG_8849
IMG_8827
IMG_8842
IMG_8841
IMG_8860
IMG_8846
IMG_8880
IMG_8890 (1)
IMG_8898
IMG_8902
IMG_8895
IMG_8904
IMG_8917
IMG_8918
IMG_8930
IMG_8953
IMG_8950

Joku siinä vaan on, niissä väreissä, niissä ihmisissä, niissä pölyisissä ja kuumissa kaduissa. Jotenkin tuntuu, että jo pelkästään ne kaks päivää Delhissä sai jotain mussa aikaan, jonkun pienen ajatuksen itämään ja sydämen sykkimään sen kaupungin tahtiin. Ja kun astuttiin portista sisään, mä nyrjähdin sijoiltani. Mun sanat ei riitä jotenkaan kuvaamaan mitenkään sitä kokemusta tai tunnetta, mikä syntyy, kun suuren slummin pieni lapsi hymyilee sulle leveämmin kuin kukaan koskaan missään, tarttuu kädestä ja haluaa koko elämänsä voimalla kertoa sulle kaikesta ja näyttää sulle kaikkensa. Sinne olisin halunnut jäädä, valottomaan huoneeseen laulamaan lastentarhalaisten kanssa, tanssimaan sen pienen pojan vierelle, joka seurasi tarkkaan jokaista askeltani. Ja sinne mä aionkin, en tiedä vielä missä tilanteessa ja milloin, mutta sinne minä aion. 

Julia